Studio Fariseus.com
EtusivuBlogiProfiiliStudioKuvagalleriaYhteystiedot

Blogi 2007

Joulua kohden 1.12.2008

Täytyy taas kirjoitella hieman kuulumisia. Olemme asuneet täällä Raumalla jo huimat kolme kuukautta, remontit on tehty ja taulutkin on jo seinillä ainakin melkein kaikki. Remonttia ajattelimme jatkaa ensikesänä, kun tuo kylpyhuone vaatisi hieman laittoa, jotta se olisi käytännöllisempi ja siistimpi. Se on sellainen koirankoppi että jokainen kuutio on käytettävä tehokkaasti jotta sen kanssa pystyy elämään sovussa.

Työt lisääntyy kokoajan, joka on ihan normaalia tässä vaiheessa kun vasta tutustutaan paikkoihin ja ihmisiin. Olen pyrkinyt olla ottamatta mistään mitään terssiä, hieman Jumala hoitaa asennetta ja kyllä se siitä. Itselläni on pää täynnä ideoita ja hillitön halu olisi päästä toteuttamaan vähän kaiken laista, mutta on kuitenkin järkevämpää edetä hitaasti ja harkiten niin ei tarvitse niin hirvittävästi kämmäillä ja vaikka on aika tosi että pienet kämmäykset kuuluu aina asiaan kun lähdetään tekemään jotain uutta.

Noa on jo kävellyt tässä jo useamman viikon ja vauhti se sen kun lisääntyy, katselin tuossa noita vuoden takaisia kuvia ja täytyy myöntää että kyllä on mies kasvanut hurjasti. Rekka autot ja traktorit on pojan suosiossa sekä nalle puh ystävineen. On se vaan pidettävä tiukasti huolta siitä että jaksaa touhuta pojan kanssa mahdollisimman usein, siinä voi herkästi käydä niin että poka muuttaa kotoa ja sitten itse alkaa ihmetellä miten sitä ei kerinnyt touhuamaan ja nyt se on jo myöhäistä.

Tämän kiireisen yhteiskunnan ja työ elämän haasteiden keskellä on todella haastavaa pysähtyä ja antaa aikaa perheelle. On kuitenkin totta, jos perhe voi huonosti kärsii siitä myös työ.

 Esa H

24.9.2008 Lähtö tunnelmia osa 2.

Vähän huono tuo otsikko mutta on se toinen osa kirjoitettava jos kerta ensimmäinen on jo tehty. Tässä on muutot jo tehty ja asuttu Raumalla jo kuukauden päivät. Remonttia tehtiin ja asuttiin samassa asunnossa pari viikkoa, voi sitä sekasortoa, pölyä, laatikoita ja kaaosta. Vielä on jotain pientä laittamatta, kuten ovet, kaappi ja joitain listoja, sitten alkaa olla paikat hyvässä mallissa. Kaappi on kuitenkin vielä tilauksessa ja tulee vasta kuukauden päästä joten täytyy vielä odotella.

Työt on alkanut kuun alussa ja on edennyt sopivan leppoisasti, sellaista sisään ajoa ja ihmisiin sekä paikkoihin tutustumista. Rauma on nätti ja viihtyisä kaupunki, ainakin näin kuukauden kokemuksella, juoksu reittejä piisaa, merimaisemalla ja ilman. Vanhakaupunki on kyllä maineensa veroinen jota kannattaa lähteä katsomaan kauempaakin, kuitenkin ihmetyttää ettei siellä klo.17 jälkeen ole avoinna yhtään viihtyisää kahvilaa, olisi mukava käydä caffella vähän illemmallakin.

Kohta alkaa ensimmäinen vapaa viikko ja samalla viikolla olisi tarkoitus juosta ½ maraton, ellei tässä kipeäksi tulla, toivo mukaan ei. Jos kaikki menee hyvin niin tavoite aika olisi 1:45 paikkeilla.

Tällä kertaa en saa laitettua mitään kuvaa, jäi tuo kamera Anjalankoskelle eikä sitä varta vasten viitsi lähteä sieltä hakemaan. Mutta seuraavassa jutussa sitten.

 Terveksi Raumald

 Esa H


30.7.2008 Lähtö tunnelmia osa1.

Tässä eletään lähtö tunnelmissa, laatikoiden keskellä. Olemme tekemässä muuttoa Raumalle ja  tässä ollaan pakattu tavaroita jo jonkin aikaa, Päivi tuon suurimman työn on kyllä tehnyt. Muutto olisi näillä näkymin tuossa viikolla 34 ja työt aloitan Rauman Helluntaiseurakunnan nuorisotyöntekijänä 1.9.
Ainut terssin aiheuttaja on nykyisen asunnon myynti, joka tulisi saada käsistä elokuun aikana. Uusi asunto on jo löytynyt ja kaupat siitä tehdään tässä lähipäivinä. Muutto tunnelmista pitänee kertoa myöhemmin lisää, kuvassa isä ja poka työn touhussa.

Noa täyttelee tässä kuun vaihteessa 1v. kyllä se aika rientää, poika on kasvanut ja oppii kokoajan jotain uutta, vilkuttaa, kävelee tukea vasten, halii (isiä enemmän kun äitiä), Juttelee… ukka, ammpu, eipa, dik dik dik (kello), ym. Iloinen ja pirteä vesseli, välillä väsyneenä/nälissään kiukkuaa, joka on käsittääkseni aivan normaalia.

HCM lähestyy ja suurempia kunnon parannuksia on turha enää yrittää, pidetään paikat kunnossa ja hyvää juoksu fiilistä yllä niin eiköhän se siitä. 
Tämän hetkinen kunto on hyvä vaikka pientä väsymystä on ollut ilmoilla, tämä muutto ruljanssi siihen kai vaikuttaa.

 Isi

27.5.2008 Juoksua kohti kesää

Nyt sitä on kesän ensimmäinen ½ maraton juostu. Sunnuntaina Lahdessa Uusi lahti juoksussa kellotin ajan 1:52.34 jäi kuitenkin 1:45.00 tavoitteesta, mutta juoksun rytmitys toimi kohtuullisen hyvin. Ensimmäiset 10km aika tasaisen rauhalliseen hölkkään jonka jälkeen pieni vauhdin lisäys ja toinen vauhdin lisäys 15km kohdalla. 

Tietysti viimeiselle kilometrille piti yrittää jonkin laista loppukiriä. Itse olen kohtalaisen tyytyväinen juoksuun, vaikka sykkeet olivat häiritsevän korkeat verrattuna normaaliin treeniin, palautuminen on sujunut erittäin hyvin ja nopeasti. Lahden ahkeralle kiitokset hyvin järjestetystä tapahtumasta, voi olla että pitää ensivuonna käydä kokeilemassa sama reitti uudelleen. Seuraava puolikas pitäisi juosta tuossa heinäkuun alkupuolella, paikasta en vielä tiedä.

Noa on tänään ottanut jo ensimmäisiä liikkeitä ryömimiseen ja eiköhän poika tähde kohta konttaamaan. Amppu on ensimmäinen sana jonka Noa osaa ja osaa jopa näyttää missä se on, jos kysyy missä Isi niin kyllä löytää oikean henkilön. Perheenä meillä on muutoksen tuulia edessäpäin ja olemmekin laittaneet asuntomme myyntiin ja etsimme uutta kotia syksyksi, mutta siitä enemmän myöhemmin.

 
Esa Isi

Lomaa lapin lumilla 20.04.2008

Tuossa viikko sitten palasimme Ylläkseltä, jossa olimme viettämässä talvilomaa. hiihtokilometrejä kertyi reilut 300 ja kaloreita kului näillä lenkeillä yhteensä noin 15000kcal (vertailun vuoksi, kerrottakoon että normaalisti viikon aikana lenkillä saan kulutettua 3000-5000kcal + tietysti muu kulutus) Onneksi ruoka huolto pelasi loistavasti ja saimme syödä yllin kyllin.

Ylläksellä hiihtokilometrejä oli keräämässä myös kaverini Samu, joka oli ennen Ylläkselle lähtöä kerinyt hiihtää huimat 40km ja viikon aikana Samu moninkertaistikin talven hiihtokilometrit. Samu ei ihan ongelmitta selvinnyt vaan kärisi yhden siderikon ja loppuviikosta vaivasi pieni rasittuma jalassa. Itse selvisin reissusta ongelmitta, lukuun ottamatta parkkipaikalla kolhittua auton ovea. (Kunhan saan syyllisen…) 
Se oli sellainen n.400€ lommo, pitää kai lisätä matka kustannuksiin.
Hiihto kelit olivat pääosin pilviset mutta saimme nauttia myös muutamista aurinkoisista pakkaspäivistä, kyllä se mieli lepää noissa Ylläksen maisemissa.

Mukana Ylläksellä oli Samun ja minun lisäksi Päivi, Noa ja Äiti mummi.
Tässä on jo kevät melkoisen pitkällä täällä Anjalankoskella, lumesta ei ole tietoakaan ja Ankkapurhan koski pauhaa, Kymijoen veden ollessa melko korkealla.

Itse olen täynnä intoa ja odotan mitä kevät ja kesä tuovat tullessaan. kohti uusia haasteita, panokset kovenevat ;) 

 
Keväisin terveisin Esa Isi

Kuvia Ylläkseltä


 
Kevät tulee ja lunta... 2.4.2008

Viime viikolla koettiin koko talven kovin lumimyrsky, lunta tulla tärähti n.40cm kahden vuorokauden aikana ja kerrankin oli meikäläisellä kunnolla töitä. Ladut olivat talven parhaimmassa iskussa ja keli jopa jouluinen, linnun lauluja lukuun ottamatta.

Ei tätä lystiä kovin kauan ollut, kun lämpötila on huidellut tuossa +10c tietämillä, niin ei sinä mikään lumi kovin kauan maassa pysy. Onneksi lapin hiihto kelit ovat vielä parhaimmillaan. Poika liikkuu jo vauhdilla, jos Noan jättää keskelle lattiaa, niin hetken päästä sen löytää pöydän alta tai jostain muualta. Liikkumistyyli on pääasiassa pyörimistä, myös peruutusvaide löytyy.

Hiihdetään vielä. T: Isi



10.3.2008 Hiihdellen kevääseen

Talvi on mennyt lähinnä hiihtokelejä odotellessa, onneksi Anjalan liiton talkoohenki on ollut hyvä ja sinne on saatu muutaman kilometrin tykkilumilatu. Kilometrejä on kertynyt hikiset 200, eli tavoitteesta ollaan hiukan jäljessä, mutta ei syytä huoleen talvi jatkuu ainakin lapissa, jonne suuntaamme tuossa myöhemmin keväällä. 
Poika kasvaa ja vahvistuu, juttuakin tulee aikalailla reilusti, varmaan äitiinsä tullut. Ikää Pojalla on jo reilut seitsemän kuukautta, pyörii kovasti ja kyllä se ennen kesää lähtee liikkeelle. Työ kuvioita tässä edelleen selvitellään ja katsotaan, minne ovet aukeavat.

Isi


13.1.2008 Uusi vuosi ja uudet kujeet


Joulu ja vuodenvaihde meni uskomattoman nopeasti. Aaton vietimme Anjalankoskella ja pyhät keskisuomessa. Uuden vuoden juhlimme Keskisuomessa. Joulu oli vähäluminen tai oikeastaan lumeton niin kotona kun keskisuomessa. Noa poika sai aivan järjettömästi paketteja, isää ei kuitenkaan käynyt kateeksi koska joutui avaamaan omien pakettien lisäksi pojan paketit. Itse olen lähinnä juossut säännöllisesti, ollut pojan kanssa ja pelannut erilaisia nettipelejä. Hiihto on jäänyt jonkin verran vähemmälle johtuen lumen puutteesta, olen kuitenkin saanut reilut 20km kasaan, kiitos Anjalan liiton väelle kun ovat saaneet tykkilumi ladun (2,3km). Tänä talvena hiihto jää väkisinkin vähemmälle kuin viime talvena koska panostan juoksuun enemmän kun viime talvena ja tietysti on tuo lumitilanne vähän heikko. 

Sain vihdoinkin itsestäni irti niin paljon että sain galleriaan uusia kuvia joten käypäs vilkaisemassa.

Hiihto kelejä odotellessa. Isi ja Noa


Linkitvieraskirja